ARTIKKELIT KAIKKI VIDEOPROJEKTIT

Festclown -lyhytelokuva

Osallistuimme OSAO:n media-alan opiskelijoiden kanssa Northern Script –lyhytelokuvaprojektiin, joka on mukana Oulun kansainvälisessä lasten ja nuorten elokuvafestivaalissa. Saimme valita kymmenestä käsikirjoituksesta mieleisimmän ja lähteä toteuttaa siitä lyhytelokuvaa. 

IDNR -tuotantoryhmään kuului itseni lisäksi Paavo Salonurmi, Lenni Laine, Miika Siuvatti sekä Milja Vuoti. Valitsimme Lasse Krintelin kirjoittaman “Festklovn”, joka kertoo 16-vuotiaasta Charliesta luokkansa kotibileissä, missä hän ei tunne oloaan tervetulleeksi omana itsenään. Käsikirjoitus on visuaalinen ja riittävän lyhyt, joka antoi enemmän aikaa esituotannon tekemiseen. Esituotannossa suunnittelimme lokaatiot, lavastukset, puvustukset sekä teimme aikataulutukset ja kuvakäsikirjoituksen. Aloimme myös hankkia heti näyttelijöitä. Suunnittelimme valot tarkasti, sillä halusimme korostaa väreillä eri tunnetiloja. 

Kuvauspäivät 

Ennen ensimmäistä kuvauspäivää kävimme laittamassa kuvauspaikan valmiiksi. Käytimme paljon värikkäitä valoja, savukonetta, ilmapalloja sekä tölkkejä tuomaan biletunnelmaa. Kuvauspäivät kestivät 18:00 – 22:00, jonka aikana pyrimme kuvata mahdollisimman paljon. Saimme kuvattua kaiken neljässä päivässä, jolloin editointiin jäi riittävästi aikaa. 

Kaikki ei mennyt suunnitellusti 

Vaikka kaikki muuten meni suunnitellusti aikataulussa, näyttelijöiden hankkimisessa koimme ongelmia. Äidin ja Noelin rooliin saimme näyttelijät vain paria päivää ennen kuvauksia sekä yksi näyttelijöistämme joutui perumaan kuvauspäivänä, mutta onneksi löysimme nopeasti tilalle toisen näyttelijän.  

Lisäksi jouduimme lisäämään yhden kuvauspäivän reilun viikon päähän lopuille ulkokohtauksille, koska näyttelijä ei päässyt paikalle sinä päivänä. Siinä ajassa oli ehtinyt sataa jo paljon lunta, joten meidän täytyi siirtää kohtaus sisätiloihin ja pakolliset ulkokuvat kuvata niin, ettei maata näy ollenkaan. 

Haasteista huolimatta työryhmän yhteishenki ja reipas työskentely pysyi kasassa koko tuotannon ajan ja olemme kaikki todella tyytyväisiä lopputulokseen. 

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *