Mitä ensin?
Jaoimme ryhmät live show:n esituotannon sekä itse livelähetyksen tehtäviin.
Esituotantoon pääsin graafiseen ryhmään, jossa suunnittelimme sekä päivitimme yhdessä graafisen ohjeiston, logon, julisteet, juontokortit sekä aloitimme animaation suunnittelemista.
Livessä toimin studio-ohjaajana.
Työtehtävät
Omia työtehtäviäni oli tehdä planssit sekä introon animaatio.
Plansseissa käytin viime show:n pohjaa, mutta vaihdoin tekstien väreiksi pinkin.
Animaatioon aloin vektoroimaan kuvia Oulusta, myös muut ryhmässäni osallistuivat siihen.
Animaatio
Kun animaation kuvat oltiin vektoroitu, oli aika editoida. Editointiin käytin Adobe Premiereä.
Kuvien lisäksi introon tarvitsin logon ja tekstit. Ne tein Adobe Illustratorilla.
Livelähetys
Livessä toimin studio-ohjaajana.
Ohjeistin kameraoperaattoreita, juontajia sekä muita studiossa olleita.